Bromfieldin poniratsastaja - Jacques

Räkätin oripäädyn oveen nojaten näylle, joka pihalle astuessani minua odotti; Brendan Amelien new forestin selässä jalat melkein maata viistäen (ehkä vähän liioitellusti).
”Onko susta tullut poniratsastaja?” sain kysyttyä nauruni seasta ja Brendanin katse olisi voinut tappaa.
 
Danielle oli saanut hyvän idean pistää Brendan näyttämään maastoreittejä tallin uudelle yksityisen omistajalle, Disalle. Nuori nainen yritti nyt peittää huvittuneisuuttaan parhaansa mukaan samalla, kun kiipesi itse Frejn selkään – hänen oma hevosensa oli vielä hiukan toipilas ja tallin hevosen lainaaminen mahdollisti maastoesteradalla käymisen.
 
”Ootko nyt ihan varma, että menet tän ponipojan kanssa kaksistaan tonne metsään? Siitä ei ole kyllä mitään apua, jos pusikosta hyökkää leijona kimppuun”, huikkasin Disalle, kun vihdoin aloin vähän rauhoittua.
”Niin suuri riski, kun siihen onkin, taidan kokeilla onneani”, Disa tokaisi virnistäen. Asennemuija selkeästi.
”Joo jää sä Jacques siivoamaan niitä karsinoita”, virnisti Brendan tyytyväisenä ja käski pollensa liikkeelle.
Näytin hetken hapanta naamaa kunnes näin Aimeen astuvan ulos toimiston ovesta juuri nähdäkseen Brendanin ja Jackon. Hän purskahti raikuvaan nauruun, johon yhdyin taas vahingoniloisena. Brendan siirsi poninsa raviin ilmeisesti päästäkseen pois silmiemme alta. Ponin töpöttävässä ravissa pomppoillen hän katosi näköpiiristämme mielenosoituksellisesti leuka korkealla. Disan hartiat hytkyivät hieman tukahdutetun naurun merkiksi ennen kuin hänkin lähti ravissa Brendanin perään.